Pianon ja kosketinsoittimien ero

Musiikki on yksi olennainen osa yhteiskuntaamme ja se tarjoaa jokaiselle ihmiselle aina jotain erilaista. Kenelle musiikki on elämäntapa, kenelle harrastus ja kenelle satunnainen nautinto. Musiikkia voi kuunnella, tehdä itse ja sitä voi tehdä itse laulamalla tai soittamalla, tai vaikkapa molempiakin.

Yksi aikojen suosituimmista ja vanhimmista instrumenteista on piano, joka houkuttelee luokseen jatkuvasti uusia harrastajia ja kiinnostuneita. Piano ei ole vanheneva soitin, jota soitettaisiin enemmän tai vähemmän tiettyinä aikoina, vaan se pysyy vahvasti musiikissa mukana vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Mikä sitten on kosketinsoitin? Itse asiassa kosketinsoittimia ovat kaikki soittimet, joita soitetaan koskettimilla. Nykykielessä kosketinsoittimista puhutaan kuitenkin sähköisistä, myös syntikkana tunnetusta ja vastaavanlaisista soittimista. Puhummekin jatkossa kosketinsoittimista juuri näistä soittimista, jotka eivät ole klassisen määritelmän mukaan pianoja.

Kosketinsoitin muistuttaa pianoa ulkonäöllään niin, että siinä on koskettimet, joilla soitinta soitetaan. Tämän lisäksi joissain kosketinsoittimissa voi olla esimerkiksi samanlainen tekniikka, kuin mitä pianossa. Lähtökohtaisesti kosketinsoittimessa ja pianossa voi olla paljonkin yhteistä tai ei paljon mitään yhteistä.

Mikä on isoin ero

Yksi isoimmista eroista pianon ja kosketinsoittimien välillä on se, miten ääni soittimessa tulee, sillä ne voivat vaihdella melko paljon. Piano on siis kosketinsoitin, mutta kaikki kosketinsoittimet eivät ole pianoja. Elektroniset kosketinsoittimet ovat nimelleen melko uskollisia, sillä ne ovat juuri niitä, joita verrataan pianoon.

Pianojakin on kuitenkin digitaalisia ja sähköisiä – nämä ovat kaksi eri soitinta. Digitaalinen piano ei siis ole sama asia, kuin sähköpiano. Perinteisessä pianossa ääni tulee siitä, kun vasarat lyövät kieliin ja tästä syystä pianoa pitää virittää. Digitaalisessa pianossa tätä vaivaa ei ole.

Syntetisaattoreitakin on useita erilaisia ja nekin ovat kehittyneet ajassa eteenpäin. Syntetisaattoreissa käytetään nykyisin erilaista tekniikkaa, kuin silloin, kun ne ensimmäisen kerran keksittiin. Syntetisaattoreitakin on digitaalisia, joissa ääni tulee eri järjestelmän kautta, kuin perinteisessä syntetisaattorissa.

Yksi loputon keskustelunaihe musiikin maailmassa on se, mikä kuulostaa kenenkin korvaan paremmalta ja mitä halutaan soittaa. Tästä syystä tämä keskustelu on hyvin vahvasti mielipidekeskustelu, eikä ole aina varmaa, että löydät jonkun, joka jakaa mielipiteesi asiasta siitä, mikä näistä kosketinsoittimista on paras.

Klassinen piano tai jopa flyygeli, ovat arvostettuja ja yllättävän kalliita. Niiden valmistaminen ei ole niin helppoa, niistä lähtevää ääntä voidaan hioa pieneen liikkeeseen asti ja esimerkiksi eri äänenvoimakkuuksilla soittaminen tulee vahvasti esille juuri perinteisessä pianossa.

Elektroniset ja digitaaliset kosketinsoittimet kilpailevat hinnalla, koolla ja samaan aikaan kätevyydellä. Hyvin harvoin näemme enää livekeikkaa, jossa olisi käytössä perinteinen piano. Uusi teknologia on mahdollistanut sen, että näistäkin soittimista lähtevä ääni kilpailee erinomaisesti perinteisen pianon kanssa, erityisesti bändeissä.

Digitaalisissa syntetisaattoreissa on kuitenkin ollut haasteita, kuten esimerkiksi käyttöliittymissä. Niitäkin on korjattu taas uudella teknologialla ja näin musiikkikin kehittyy omalla tavallaan. Samalla lailla, kun pianon rinnalle kaivattiin helpompia, edullisempia ja toimivia ratkaisuja, näin on myös syntetisaattoreiden kanssa.

Musiikkialalla kilpailu on kovaa ja jos et ole musiikkialan ammattilainen, ei ole niin tärkeää, että osaat erottaa digitaalisen ja elektronisen. Kunhan pidät mielessä sen perusasian, että pianossa vasarat lyövät pianon kieliin ja ääni värähtelee siitä. Muissa laitteissa voidaan käyttää samaa teknologiaa.

Mikäli piano ei näytä klassiselta pianolta, ei se todennäköisesti sitä olekaan. Loppujen lopuksi silläkään ei ole väliä, miksi jotain tiettyä soitinta nimetään, jos haluaa vain nauttia musiikista ja juuri se soitin, mikä sillä hetkellä edessä on, toimii. Asioita ei kannata aina ottaa niin tosissaan.