Raideri on julkkiksen statussymboli

Van Halen aikoinaan vaati, että takahuoneen tarjoiluissa olisi mukana M&M karkkeja, mutta niin että ruskeakuoriset on poistettu valikoimasta. Hevimiehet kärsivät jonkunasteisen imagokolhun, mutta suuri yleisö pääsi ensi kertaa kuulemaan kuuluisuuksien erikoisista raidereista. Mitä kaikkea kummallista toivotaan ja miksi?

Rider eli suomeksi raideri on normaaliin sopimukseen liitteenä tehty kirjallinen lista ylimääräisistä tuotteista tai palveluista, joita artisti haluaa standardi sopimuksen ulkopuolelta. Se saattaa sisältää extra lavatekniikkaa tai takahuoneen tarjoiluihin vaikuttavia ruoka-aineallergioihin tai ruokavalioon liittyviä ohjeita. Kuuluisaksi raiderin kuitenkin tekee maailmantähtien eriskummalliset toiveet.

Kasvisruuasta valkoisiin kissanpentuihin

Vielä parikymmentä vuotta sitten Suomessa artistien takahuonetarjoilut olivat suhteellisen standardit, kori kaljaa, viinapullo ja pizzaa tai jotain muuta ruokaa. Kasvisvaihtoehdon toivominen aiheutti kulmakarvojen kohotusta. Jos raideriin lisättiin pullotettua vettä, esiintyjiä saatettiin pitää todellisina diivoina.

Suureen maailmaan verrattuna kotimaisten taiteilijoiden toiveet ovat sieltä vaatimattomimmasta päästä. Takahuoneeseen halutaan parasta shamppanjaa ja tarjoilun lisäksi vaaditaan tiettyä sisustusta ja jopa huonekaluja. Kukkia saa olla vain tietyn lajisia, ja vian tietyn värisiä.

Allergia ja ruokavaliotoiveet ovat järkeenkäyviä. Adele ei esimerkiksi halua voileipiinsä tomaattia, chiliä tai etikkaa. Hyvin ymmärrettävää, jos näille on yliherkkä. Beyonce taas tykkää voimakkaasti maustetusta kanasta. Erilaisten pikaruokaketjujen tuotteet ovat myös suosittuja. Lohturuoka varmaankin luo jonkunlaista mielenrauhaa kiertäville esiintyjille.

Raideriin voi myös sisältyä ilmastointiin liittyviä toiveita. Beyonce haluaa nauttia kanansa 25,5 asteen lämpötilassa. Michael Bolton taas ei halua sipulin hajua sieraimiinsa, ja se on myös mainittu miehen toivelistassa.

Kuten jo mainittua, raiderit voivat sisältää myös erikoistoiveita itse esiintymiseen. Pop diva Maria Carey halusi Lontoon showhunsa 20 valkoista kissanpoikaa. Aina järkevät britit kuitenkin torjuivat toiveen vedoten turvallisuussyihin. Oliko kysymys artistin vai kissanpentujen turvallisuudesta, sitä tarina ei kerro.

Hulluimmat vaatimukset aina yliammuttuja

Piikittömät ruusut tai tietyn väristen ja mallisten huonekalujen toivominen takahuoneeseen vaikuttaa kesyltä joidenkin artistien toiveisiin verrattuna. Usein tuntuu, että raideriin listatut asiat enemmänkin pönkittävät esiintyjän egoa kuin palvelevat mitään tiettyä tarkoitusta. Jos haluaa säilyttää maineensa diivana, pitää käyttäytyä sen mukaisesti.

Yksi tunnetuimmista, ja kirjoitushetkellä tiettävästi toteutumattomista, toiveista on Marilyn Mansonin raiderista. Hän haluaa takahuoneeseen kaljun, hampaattoman ilotytön. Tähden managerin mukaan kyseessä on vitsi, joskin Manson haluaisi joskus tavata kuvausta vastaavan henkilön.

Popin kiistaton kuningatar Madonna taas haluaa jokaisen takahuoneen muistuttavan hänen kotiaan. Jotta asia olisi helpompi toteuttaa, hän kuljettaa mukanaan kiertueellaan omia huonekalujaan. Unohtamatta tietenkin henkilökohtaista kokkiaan, tai omaa kuivapesupalveluaan.

Apinoita, haita, boia ja muita eläimiä myös toivotaan piristämään takahuoneen ilmapiiriä. Vuonna 2011 Eminem halusi puisen altaan ja karppeja luomaan tunnelmaa ennen Pohjois-Irlannin esiintymistään. Parhaimman ylilyönnin on tehnyt kuitenkin legendaarinen metalliyhtye Slayer, joka halusi sata lumivalkoista vuohta ja teurastajan. Kaikki maineen ja kunnian kasvattamiseksi tietenkin.

Raidereille on hyvä syy

Kuvittele, että olet maailmanluokan tähti. Kiertue saattaa kestää useita kuukausia tai jopa pari vuotta. Maat ja hotellit ja konserttipaikat vaihtuvat, ja joskus kaipaa jotain tuttua ja turvallista. Jos takahuone ja siellä olevat ruuat ja juomat ovat suhteellisen samoja paikasta riippumatta, luo se kiertue-elämän keskelle jotain jatkumoa.

Ylilyöntejä tietenkin sattuu, ja artisti voi yrittää määritellä arvoaan lisäämällä hulluja toiveita raideriin. Useimmat kuitenkin ovat realisteja sen suhteen, mitä voidaan toteuttaa. Jotkut toiveet alleviivaavat koti-ikävää, kuten Jennifer Lopezin toivomus kotona leivotusta omenapiirakasta.

Legendaarinen Van Halenin kiertueraideri, joka määritteli suklaakarkkien värin, on itse asiassa tehty erittäin hyvästä syystä. Koska raideri määrittelee kaiken extran varsinaisen shown lisäksi, se on artistille tärkeä lisäsopimus. Jotkut promoottorit eivät vaivaudu lukemaan koko sopimusta, ja varsinkaan pientä printtiä, joten pienten yksityiskohtien lisääminen takaa sen, että esiintyjä voi olla varma, että tapahtuman tuottaja on tietoinen kaikista sovituista faktoista.