Urut ja niiden historia

Urut ovat varmasti tulleet jokaiselle tutuksi kirkkokäynneillä. Urut ovat kirkkojen yleisin soitin, jota käytetään kaikissa jumalanpalveluksissa ja tapahtumissa. Urkuja käytetään pääasiassa kirkoissa, mutta ne voivat olla käytössä myös osassa populaarimusiikissa. Harvemmin kuitenkaan urut ovat osa minkään bändin soitintarjontaa. Urut on yhdistetty puhallin ja kosketinsoitin, jossa ääni tehdään samanaikaisesti koskettimia soittamalla, koskettimista syntyy paine ilmaa, joka taas aiheuttaa urkujen soinnin ilman avulla. Urkuja voidaan myös kutsua pilliuruiksi ja kirkkouruiksi, joilla erotellaan hieman urkujen käyttöä. Soitin taas muodostuu pilleistä, koskettimista, ilmanantolaitteesta ja soittopöydästä. Se muistuttaa ulkonäöltään isoa pianoa, johon on lisätty pillit tuottamaan lisää ääntä. Oikeastaan soittaminenkin onnistuu suurin piirtein samalla tavalla kuin pianoissa, nimittäin ääni tehdään pianonkaltaisia koskettimia soittamalla.Kuten tekstistä kävikin ilmi, niin urut ovat suuressa käytössä kirkoissa ja ne ovatkin suuri osa länsimaista kristillistä uskontoa. Urkuja käytetään siis oikeastaan jokaisessa kirkollisessa menossa, ne ovat säveltämässä virsiä, vokaalimusiikkia, kantaatteja, messuja, oratorioita ja passioita. Ne toimivat oikeastaan jokaisen uskonnollisen musiikin säestyssoittimina, joita esitetään kirkossa. Suurimmat urkujen musiikin tekijät ovat Johann Sebastian Bachin ja Cesar Franckin, jotka ovatkin säveltäneet suurimman osan nykypäivänä esitetyistä urkumusiikeista. Kirkon lisäksi urut ovat myös suuressa osassa sinfoniaorkesterien musiikkia ja urut löytyvätkin usein kaikista suurimmista konserttisaleista. Yhdysvalloissa urut ovat olleet jopa vieläkin suosituimpia, nimittäin niitä on rakennettu osaan tavarataloista. Nämä ovat kuitenkin varhaisia tavarataloja, eikä nykyaikaisiin tavarataloihin rakenneta urkuja edes Amerikassa.Urkujen sointu tulee siitä, kun useimmiten sähköllä toimiva puhallin puhaltaa ilmaa urkuihin niiden koon mukaan. Ilma taas johdetaan ilmakanavia pitkin ilmalaatikoihin ja soittoventtiiliin, jonka kautta ilmalaatikon päällä olevan reiän kautta soittopöydässä sijaitsevaan pilliin. Pillejä taas on muutamia erilaatuisia riippuen urusta ja millaisen äänen siitä haluaa. Usein pillit ovat puisia tai metallisia, jotka toimivat huuli tai kielipilleinä. Nämä pillit taas toimivat äänikertoina, jotka määrittelevät urun äänen ja soidun. Ääniala on uruissa usein todella laaja ja niillä saa tehtyä monenlaisia eri ääniä. Voisi oikeastaan sanoa, että kaikkien eri osien ja pillien perusteella urku on kaikkein monimutkaisin akustinen soitin. Urun soittamiseen tarvitaan todella paljon tietoa ja ymmärrystä laitteen toiminnasta joten se on varmasti myös yksi kaikkein haastavimmista soittimista oppia.

Urkujen historia

Ktesibios, hydraulos soittimen

Urut on keksinyt Ktesibios, joka on elänyt Aleksandriassa 200-luvulla ennen Kristusta. Hän keksi tällöin hydraulos soittimen, jossa ääni tapahtui veden ja pillien kautta. Nämä vesiurut olivatkin antiikin Kreikassa erittäin suosittu soitin ja niitä soitettiin kaikissa tärkeissä tapahtumissa. Yksi antiikin Kreikan aikaisista uruista on edelleenkin nähtävillä Budapestin museossa. Urkujen kehitys kirkkokäyttöön taas alkoi 900-luvulla. Tämän aikaiset urut olivat kuitenkin huomattavasti suurempia. Urut koostuivat 400 pillistä ja 40 koskettimesta. Näiden soittamiseen tarvittiin kaksi soittajaa ja 26:tta paljetta oli polkemassa 70 miestä.Vaikka urut olivatkin erittäin näyttävä soitin, niiden kotiutuminen kirkkoon oli todella hidasta. Kirkkojen isät eivät halunneet hyväksyä minkäänlaisia soittimia, sillä he ajattelivat vain laulun sopivan kirkkoon. Vuonna 1287 Milanon kirkko kuitenkin lopulta hyväksyi urut kirkkoonsa. Silloin urut olivat ainut soitin, jota käytettiin jumalanpalveluksissa. Tämän jälkeen 1300-luvulla urkujen käyttö rupesi yleistymään kirkoissa ja niitä ruvettiin rakentamaan muihinkin Euroopan kirkkoihin ja luostareihin. Renessanssiaikana urkuja taas ruvettiin kehittämään enemmän ja ruvettiin panostamaan niiden soinnullisiin puoliin. Urkujen pillit ruvettiin jakamaan pillistöihin, jolloin kaikille pillistöille luotiin oma kosketinsoittimisto. Tänä aikana uruista tuli vieläkin monipuolisempi soitin, joilla pystytään nykypäivänä soittamaan erittäin monipuolisesti eri musiikkeja.