Urut ja niiden rakenne

Urut on yhdistetty kosketin- ja puhallinsoitin, jossa on paineilman avustuksella soivat pillit. Kokonaisuudessaan urut muodostuvat ilmanantolaitteista, pillistöstä ja koneistosta, joka sisältää myös soittopöydän. Urut ovat vanha keksintö; sen keksijäksi on mainittu jo 200-luvulla eaa. Aleksandriassa, Egyptissä, elänyt Ktesibios. Hänen varhaisessa soittimessaan olivat yhdistyneinä vesi ja ilmalla soivat pillit. Vesiurut olivat suosittu soitin sekä antiikin Kreikassa että Roomassa. Liturgiseen, eli kirkolliseen, käyttöön urkuja on tehty jo 900-luvulta lähtien, mutta urkujen asema vakiintui verraten hitaasti, johtuen siitä, että kirkkoisät jossain vaiheessa katsoivat vain laulun sopivan jumalanpalveluksiin. 1300-luvulta lähtien urut kuitenkin alkoivat yleistyä, ja saavuttivat kirkon messuissa tasavertaisen aseman kuorojen kanssa.

Nykyään urut ovat tärkeä osa läntisen kristillisen kirkon jumalanpalvelusseremonioita. Niitä käytetään virsien säestyssoittimena, sekä säestyksenä myös oratorioissa ja passioissa. Monet mieltävät urut Johann Sebastian Bachin musiikkiin liittyväksi, ja hän sävelsikin musiikkia monesti pelkästään uruilla soitettavaksi. Mutta urkuja on käytetty paljon myös muissakin kuin uskonnollisissa teoksissa, ja urkuja on kirkkojen lisäksi suurissa konserttisaleissa yhtenä osana sinfoniaorkesteria. Urkujen ääniala onkin hyvin laaja, samoin äänen dynamiikka. Mutta minkälainen oikein on urkujen rakenne, ja kuinka ne tehdään?

Urkujen rakentaminen

Urkujen rakentaminen on käsityötä, jossa vaaditaan sekä taitoa että kokemusta. Urkujen pitkän historian aikana niiden rakenne on vaihdellut aikamoisesti, ja voidaan sanoa, että antiikin urkuja ja nykyisiä urkuja yhdistää vain se, että molemmissa äänen synnyttää paineilma, jota ei tuoteta keuhkoilla. Kun puhutaan urkujen rakenteesta, puhutaan yleensä siitä muodosta minkä tämä soitin saavutti keskiajan lopulla. Soittaminen tapahtuu silloin sormin koskettimistolla, eikä soittajan tarvitse itse huolehtia ilmanannosta. Joissakin uruissa on myös jalkakoskettimisto. Urkujen ääni syntyy pilleissä, jotka voidaan jakaa kahteen ryhmään: huulipilleihin ja kielipilleihin. Huulipillit ovat ne tutuimman näköiset urkupillit, jotka näkyvät urkujen julkisivulla. Niiden toimintaperiaate on hiukan sama kuin nokkahuilussa, ja pillin äänenkorkeus määräytyy pillin pituuden mukaan. Kielipilleissä ilma virtaa metallisen kielen ja hylsyn välistä ja saa kielen värähtelemään. Toimintaperiaate on samantapainen kuin esimerkiksi klarinetissa.

Urkujen rakentaminen

Pillien soimisessa tarvittava paineilma aikaansaadaan palkeissa. Niistä ilma johdetaan ilmalaatikkoon, jonka päällä pillit ovat riveissä. Soittaja on yhteydessä ilmalaatikon kautta pilleihin soitto- ja hallintakoneiston avulla. Hallintakoneisto on pienemmissä uruissa yleensä mekaaninen, mutta suuremmissa taas sähköinen. Soittopöytä voi olla yksinkertaisimmillaan vain yksi koskettimisto. Suurten urkujen soittopöydässä on kuitenkin tyypillisesti useita koskettimistoja päällekkäin, jalkio, paljon kytkimiä ja polkimia, sekä puhallinmoottorin virtakytkin; urut voivat olla siis valtavan monimutkainen soittolaitteisto.

Kun urkuja rakennetaan, sen ääni muokataan jo rakennusvaiheessa sopivaksi siihen tilaan, johon se tullaan asentamaan. Tuoreissa uruissa on pillien sointi ja ääni vielä ikään kuin raaka, ja ääni muovataankin sitten halutuksi esimerkiksi pillien osia taivuttelemalla. Jokainen urku onkin yksilö – kahta samanlaista ei löydy.

Suomessa merkittävin urkurakentaja oli 1980-luvulle asti Kangasalan Urkutehdas, joka rakensi yli 1000 urut. Nykyisiä rakentajia ovat muun muassa Sotkamon urkurakentajat ja Urkurakentamo Veikko Virtanen. Kuuluisia ulkomaisia urkurakentajia ovat esimerkiksi Gottfried Silbermann, Arp Schnitger ja Paschen Kiel Orgelbau GmbH. Viimeksi mainitun, saksalaisen urkurakentamon valtavan upeat urut soivat muun muassa Keski-Porin kirkossa. Muita merkittäviä urkuja on esimerkiksi Turun tuomiokirkon pääurut, jotka on rakennettu vuonna 1980 suomalaisen Urkurakentamo Veikko Virtasen toimesta. Ne ovat Suomen suurimmat mekaanisella soittokoneistolla varustetut urut. Lapuan tuomiokirkon urut vuodelta 1938, Kangasalan urkutehtaan valmistamat, ovat taas Suomen suurimmat urut; niissä on peräti 6666 pilliä! Seuraavan kerran kun näet urut, ja ennen kaikkea kuulet sen mahtavan äänen, jonka ne saavat aikaan, muistat ehkä kuinka valtavan käsityötaidon tulos ne ovat. Siinä jää moni muu soitin toiseksi.